2019 SCHERZI MUSICALI Musiikki-ilottelua & humoristisia kohtauksia Helsingissä

/

OUVERTURE 19.10.
klo 14.30 Allas Sea Pool, Wellness Studio
JUBILEUM 25.10.
klo 19 Saksalainen kirkko
MARATON 26.10.
klo 15 ja 17.30 Villa Kivi & klo 19.30 Balderin sali
FINALE 27.10.
klo 11 ja 19 Saksalainen kirkko

Encanto Festival 5 vuotta!

Mitä on Encanto? Sana viittaa lumoon, tenhoon, viehätysvoimaan ja taikaan! Encantolla on muitakin merkityksiä: Jokainen Encanto-tapahtuma kasvaa taiteellisista tai sanomaan liittyvistä haaveista ja toiveista, joille Encanto tarjoaa alustan. Encanto on leikkikenttä, jonka puitteissa kehitellään ja kokeillaan uusia ideoita. Lokakuussa 2019 juhlitaan viidettä festivaalikertaa hieman pienimuotoisemmin, sillä rakenteilla on jotain erityisen hienoa seuraaviksi vuosiksi!

Taustaa: Vuonna 2015 joukko rohkeita Suomalaisen barokkiorkesterin muusikoita kuten myös managerina toimiva Laura Kajander, suunnittelijan ja taiteellisen johtajan roolin saanut saksalainen barokkiviulisti Georg Kallweit sekä suuri joukko eurooppalaisia ystäviä ja kumppaneita lähtivät tutkimusmatkalle monimuotoisten taiteiden maailmaan päämääränään juurruttaa uusia uria etsivä kansainvälinen festivaali Suomeen. Punainen lanka on löytynyt kulloisestakin festivaaliteemasta kuten siitä mitä rakastamme, minkä puolesta taistelemme tai vaikkapa kauneuden ja melankolian olemukseen syventyen. Vuonna 2019 heittäydytään huumorin olemukseen musiikin, teatterin ja nykysirkustaiteen keinoin.

Encanton festivaalihistoria alkoi vuonna 2014. Kotoista Helsingissä toteutettua tapahtumasarjaa seurasi kolme laajempaa Kauniaisissa ja Helsingissä toteutettua festivaalia. Omaa innostusta on tukenut rahoittajien ja lukuisten kumppanien usko Encaton ideaan ja merkityksellisyyteen. Näille juurille on hyvä rakentaa jälleen uutta Encantolle tyypilliseen tapaan uteliaana ja kokeillen.

Viidettä festivaalikertaa juhlistaessamme muistelemme suurta riemua tuntien aiempia festivaaleja. Niihin on sisältynyt yhteistyötä yli 20 kansallisuutta edustavan ammattitaiteilijan kanssa, musiikin ja muiden taidelajien kohtaamisia, kotimaisia ja kansainvälisiä nuorisoprojekteja, amatöörien osallistumista sekä perinteisiä ja erityisesti epätavallisempia konserttitapahtumia.

Kiitämme Encanton ensiaskeleita muistellessamme koko sydämestämme kuulijoita, katsojia, kokijoita, apujoukkoja ja muita hymykasvoisia osallistujia! Tervetuloa mukaan juhlistamaan viidettä festivaalikertaa!