Eero Palviainen
Nuori kitaransoitonopiskelija Eero Palviainen otti käteensä barokkiluutun ensi kertaa noin 30 vuotta sitten. Rakkaus soittimeen ja sen sointiin syntyi heti! Tuolloin Palviainen opiskeli Turun konservatoriossa, josta hän siirtyi Sibelius-Akatemiaan Leif Karlsonin oppilaaksi. Vuonna 1987 Palviainen jatkoi opintojaan Hopkinson Smithin johdolla Baselin konservatoriossa, Schola Cantorum Basiliensiksessa, ja suoritti diplominsa vuonna 1992. Tämän jälkeen vanha musiikki on kuljettanut häntä ympäri maailmaa mitä erilaisimmissä yhtyeissä, sooloresitaaleja kuitenkaan unohtamatta. Palviaisen ohjelmisto ulottuu renessanssista barokkiin, soittimina renessanssiluuttu, vihuela, arkkiluuttu, teorbi, barokkikitara sekä barokkiluuttu. Hän soittaa tällä hetkellä muun muassa yhtyeissä L’Arpeggiata (Ranska), Arte dei suonatori Poznan (Puola), Battalia, Suomalainen barokkiorkesteri ja Helsingin barokkiorkesteri. Eero on kurkistanut myös soittimen sisälle luutunrakentajana.