Georg kertoo: "Kun nuorisobarokkiorkesteri Bachs Erben eli Bachin perilliset perustettiin 10 vuotta sitten ja minua pyydettiin orkesterin kouluttajaksi, oli päätös hyvin helppo. Bachs Erben on Saksan ensimmäinen barokkimusiikkiin erikoistunut nuoriso-orkesteri. Innostus, temperamentti ja suuri musisointiriemu ovat orkesterin tavaramerkkejä.
Keskeisenä organisaationa on Sachsen-Anhaltin musiikkiakatemia Michaelsteinin luostarissa, jonka puitteissa perustettu Keski-Saksan barokkimusiikkiyhdistys on vastannut opiskelijoiden saattamisesta yhteen periodiluonteisiin projekteihin. Ohjaajina toimivat useat nimekkäät barokkimuusikot mm. Akademie für Alte Musik Berlinin -riveistä.
Minua itseäni kiehtoi erityisesti kesäkausiksi sijoittuvat periodit, joiden aikana ohjelmistossa ovat olleet erityisesti Bachin kantaatit. Minuun teki suuren vaikutuksen se, että lapset tuntevat yhtä suurta vetoa tähän upeaan musiikkiin kuin minä itse nuorena. Mieleeni tulee erityisesti 80-luvulla järjestetyt jumalanpalvelukset, joissa musiikkina oli Bachin kantaatteja ja olin mukana soittamassa Berliinin musiikkikorkeakoulun muiden opiskelijoiden kanssa.
Suuri intohimoni barokkimusiikkia kohtaan sai tuolloin erityisen vahvan impulssin. Barokin sisäinen logiikka, sen rakenne ja artikulaatio löysivät merkityksensä laulun sanojen ja musiikin liitossa - intervallien ja tekstin ja muiden elementtien yhteensopivuudessa. Näistä muodostui emotionaalinen ja älyllinen ymmärrys. Noista ajoista alkaen kannan mielessäni kantaatteja kuin parasta aarretta.
Bachs Erben esiintyy Encanto Festivalilla Kauniaisissa. Mukana esityksessä on Bachin kantaatti BWV 86, "Wahrlich, wahrlich, ich sage Euch“ - Totisesti sanon teille.
Kirjoita ensimmäinen kommentti
Kirjoita kommenttisi