Sunnuntaina 19. marraskuuta 2017

Tihkusadeviimainen, jo tummuva sunnuntai-iltapäivä sai liikkeelle joukon taidesalonkientusiasteja. Lähes käsittämätöntä on, että Helsingin sydämessä on säilynyt kuin toisesta maailmasta, siitä menneestä, Linnunlaulun alue ja sen korkealla kaltaalla kodikas puuhuvila Villa Kivi, joka nykyään on kirjailijatalo ja monen kirjailijan työskentelytila.

Jo saapuminen talolle saattelee vierailijan, kuulijan toisenlaiseen henkiseen olotilaan: mitä on odotettavissa, mitä kuultavissa ja nähtävissä?

”Dark tales and stories – sukellus loitsurunouteen” oli marraskuun Linnunlaulun taidesalongin aiheena. Folkloristiikan tutkija Henni Ilomäki selvitti suomalaisen loitsun ja loitsijan suhdetta loitsittavaan asiaan. Loitsu on maaginen puhuttelu, jossa puhuteltavaa, yliluonnollista olentoa,  lähestytään varovasti ja  kunnioittavasti ja samalla tältä pyydetään jotain tärkeää, esimerkiksi että hän karkottaisi pahan tai parantaisi taudin tai antaisi hyvän saaliin.

Saimme kuulla, että loitsuja on tallennettuina kansanrunousarkistossa noin 30 000, mutta silti puuttuvat muistiinpanot siitä, miten loitsiminen on tapahtunut. Niinpä loitsutekstien tulkitsijalla Lassi Alhorinteellä oli vapaus luoda oma esitystapansa. Ja miten intensiivisen taianomaisesti Alhorinne suostutteli metsää antamaan saalista tai miten puhutteli vedenemäntää vesimatkoilla. Alhorinne kertoi metsässä kulkiessaan kokevansa metsän puiden ikään kuin vastavuoroisesti puhuttelevan häntä: kataja kutsuu luokseen marjoja poimimaan.

Muusikot Johanna Juhola, haitari, ja Johanna Pitkänen, piano, sävellykset, olivat sukeltaneet syvälle loitsuihin ja loitsimiseen ja sommitelleet vanhoihin Suomen kansan muinaisiin loitsurunoihin (toim. Elias Lönnrot, SKS 1880) uuden äänimaailman, josta saattoi erottaa myös jazzin rytmejä ja piazzollamaisia sävelkulkuja. Tällaista haitarimusiikkia kuulee aivan liian vähän, oli ensi ajatus. Silmäniloa saimme modernistisista kansallispukukangaskuosisista esiintymisasuista, jotka sopivat täydellisesti esitykseen.

Seurueessamme oli neljä samaan kirjallisuuspiiriin kuuluvaa. Kenelläkään ei ollut ennakko-odotuksia siitä, mitä ”Dark Tales and Stories” tulisi tarjoamaan. Siksi mieli oli avoin ja vastaanottavainen. Juuri tällaiset tilaisuudet – kun ei tiedä mitä on tulossa – ovat antoisia, imponoivia, jopa ravistelevia. Oli kiintoisaa saada edes lyhyesti kuulla siitä, mitä loitsut pohjimmiltaan ovat. Kirjallisuuspiiriläisemme lumoutuivat Alhorinteen intensiivisestä hiipimisestä, käsien pehmeästä kerimisestä ja loitsujen tiukasta lausumisesta. Musiikki oli niin aukottomasti esityskokonaisuutta, ettei sen erillisyyttä edes huomannut.

Loitsiminen ja musiikki puhuttelevat kuulijaansa samoilla syvästi vaikuttavilla keinoilla. Vaikka loitsiminen on ikiaikaista ja muinaista, se silti omalla, usein salatulla tavalla elää keskuudessamme.

Kiitos salonkiemäntä Lea Pekkala!