Istun treenikämpän nurkassa jakkaralla, jolta jalat eivät yletä maahan. Pitelen käsissäni pientä, keltaista, muovista tamburiinia jota kiertää muutama metallinen helistin. Sain sen rumpalilta, ikiomaksi.
Rumpalilla on isot, roikkuvat viikset ja kyljistä kapea, intianpuuvillainen paitapusero, jossa on suunnattomat kaulukset. Hän soittaa ketterän intensiivisesti, kevyesti ja sujuvasti. Näyttää aivan siltä, kuin kapuloiden tilalla olisi ohuet tikut, kuin risut, jotka joustavat ja taipuilevat hypellessään rumpukalvoilla ja lautasilla.
Sitten kiehtovan herkkäkuvioinen rytmi vetää mukaansa kontrabasson, jonka näppäilystä syntyvä syvä, täysi sointi täyttää ahtaan treenikämpän. Ääni tuntuu mahassa.
Rakastan kontrabasson ääntä. Sitä soittaa minun rakas ihmiseni, äidin miesystävä, joka pitää minusta huolta nyt, kun äiti opiskelee toisessa kaupungissa. Minulla on välillä ikävä äitiä, mutta täällä se unohtuu.
Näyttää hassulta, kun kaikki nyökkivät päätään rytmissä. Kokeilen miltä se tuntuu. Minua naurattaa ja vähän nolottaa se päänheilutus.
Mukaan liittyy piano, joka kuljettaa ääntä hetken aikaa yhtä matkaa kontrabasson kanssa. Näen äänet kuvina, maisemana jossa värit liittyvät, erkaantuvat ja yhtyvät taas.
Naputan hiljaa sormillani tamburiinia. Leikin, että olen mukana bändissä. Rytmin hienovarainen kierto, kulun äkillinen pysähtyminen henkäyksen ajaksi ja sitten jatkuminen aivan uutena yllättää minut.
Minusta se on taikuutta. Mistä he oikein tietävät, miten kuvio kääntyy, milloin on kenenkin vuoro soittaa soolo ja milloin soiton pitää loppua.
Improvisointi on läsnäoloa ja kommunikaatiota, kuin kiehtovaa leikkiä, jossa on mukana arvoitus, yllätys. Siinä yhdistyvät taito, intuitio, kontakti ja kokonaisuuden hahmottaminen sekä yhteinen intentio ja päämäärä. Nyt aikuisenakaan tätä hohtoisaa kuvaa ei lainkaan himmennä tietoisuus sovituista osuuksista.
Teatterialan ammattilaisena prosessi on minulle tuttu. Improvisaation peruslait ovat samat, vaikka väline ja foorumi on eri.
Joskus vieläkin syntyy taikahetki, jolloin äkkiä, kuin säännöistä vapaana, väline näyttää menettävän merkityksensä kokonaan. On vain kokemus tässä ja nyt.
Kirjoita ensimmäinen kommentti
Kirjoita kommenttisi