Pyöriikö maailma myötä- vai vastapäivään? Onko se pystyssä vai ylösalaisin? Littana se on joka tapauksessa, siitä ainakin voimme olla varmoja! Blogissa ihmettelen epäloogisuuksia muutaman yksittäisen esimerkin kautta. Kun maailma arjessa ja isommin on täynnä vastaavia epäloogisuuksia, on hienoa, että asiat kuitenkin sujuvat näinkin hyvin ja maapallo pyörii (edes jotenkin päin).

ENSIMMÄINEN OSA

Sunnuntaisessa sanomalehdessä sanottua

Teemu Luukka kirjoittaa kolumnissa (HS 15.7.2018): "Lähes kaikissa populistisissa ilmiöissä on sama kaava. Niissä puolue tai johtaja kertoo, kuinka kaikki muut poliitikot ovat "vanhoja" tai "korruptoitineita". Tämä "eliitti" on unohtanut rehellisen kansan ja on tehnyt päätöksiä, jotka eivät ole maan edun mukaisia. Sillä ei ole mitään merkitystä, että "eliittijohtajien" aikana läntisessä Euroopassa kansalaisten taloudellinen hyvinvointi on noussut 50 vuodessa enemmän kuin koskaan historiassa ja ihmiset ovat vapaampia liikkumaan ja toteutamaan itseään kuin koskaan aiemmin."
Epälooginen asetelma, sanoisin.

"Älä usko silmiäsi", otsikoi Saska Saarikoski professori Bengt Holmströmin haastatteluun perustuvan kirjoituksen (HS Sunnuntai 15.7.2018). Artikkelissa pohditaan, miksi terve järki tuntuu usein olevan väärässä ja miksei kannata luottaa siihen mitä näkee. Kuin Kopernikus, jonka piti saada ihmiset uskomaan, ettei aurinko kierrä maapalloa. Tästä Holmström johtaa luulemisen teorioita, joita on maailma pullollaan taloustieteissä ja muualla. Saarikoski esitteli artikkelissa myös Holmströmin näkemystä, jonka mukaan luovuus ei synnykään vapaudesta vaan haasteista, rajoituksista ja kysymyksistä.
Mielenkiintoista, sanoisin.

Lisäksi Holmström puhuu Saarikosken haastattelussa siitä, kuinka kaikki näyttelevät toisilleen ja lisäksi hän leväyttää ilmoille ajatuksen siitä, että liika avoimuus (politiikassa) ei olekaan hyvä, koska tällöin ihmiset alkavat muodostaa vankkoja mielipiteitä kuitenkaan kokonaisuuksia ymmärtämättä. Päätöksenteko ei voi enää olla viisasta kun pitää tasapainoilla kaiken maailman mielipiteiden viidakossa asiaan perehtymisen sijaan.

Jukka Riihimäki kirjoittaa artikkelissaan työhön liittyvistä arvoista (HS 15.7.2018). Nostan artikkelista esiin esimerkin konfliktista, joka aiheui työntekijän ja pomon erilaisista rehellisyys- ja avoimuuskäsityksistä. Jomman kumman täytyi joustaa omassa moraalissaan tai ihmiskäsityksessään, mistä sitten seurasi masennusta. Koen itse, että arki on jatkuvaa epäloogisuuden virtaa myös työelämässä. Kuten vaikkapa palkkaneuvottelussa, jossa laskelmat ovat yksi taso, mutta yhtä merkittäväksi nousee tunne. Tai viestintä, jossa sama lause sähköpostissa on yhden lukijan mielestä eräänä päivänä rakentava ja kekeliäs, toisen mielestä sekava ja negatiivinen. Kuka ymmärtää mitenkin? Mikä on totta?

Mihin suuntaan pyörii maapallo?

Mihin perustamme totuuden ja oikeudenmukaisuuden ja viisaat päätökset? Mikä lopullisissa päätöksissä perustuu faktaan, mikä on sattumaa ja arvailua? Kuinka kaikesta kaikesta huolimatta maailma kuitenkin pyörii edes jotenkin?

Jo kolme artikkelia yhden päivän sanomalehdessä kertoo maailman epäloogisuudesta erilaisten näkökulmien ja tasojen kautta. Silmille maailman kummallisuus voi levähtää muuallakin, aivan missä vain, kuten vaikkapa taidenäyttelyssä niin kuin minulle kävi tänä kesänä Lissabonissa. Vanhoissa maalauksissa ja veistoksissa käsitellään juurta jaksaen uskontoaiheita, valta-aiheita, taisteluja ja sotia -ja toki rakkautta. Uskoivatko taiteilijat itse tarinoihin vai oliko kyse elannon ansaitsemisesta tilaustöillä?

TOINEN OSA

Yksi taulu ja muuta kummastelua

Jo yksi taulu saattaa sisältää lukuisia kerroksia ihmettelyn ja epäloogisuuden aiheita kuten vaikkapa erästäkin kivitystarinaa kuvaava taulu: Tarinan mukaan harvinaisen puhdassieluinen ja rehellinen nainen ilmeisesti ärsytti joitakuita muita, jotka alkoivat levitellä valheellisia ja mustamaalaavia tarinoita tavoitteenaan saada nainen kivitettäväksi. Tässä tapauksessa kuitenkin asiasta päättävä taho sai vihiä valheellisten henkilöiden juonesta ja tarina päättyi rehellisen naisen voitoksi ja valehtelijat kivitettiin. Tarinahan olisi voinut päättyä toisinkin, epäoikeudenmukaisesti. Onko tarina sykähdyttänyt taiteilijaa, joka on sitten halunnut maalata kuvan vai onko kenties joku valtaapitävä tilannut teoksen? Onko tilaajalla ollut poliittisia tarkoitusperiä vai vain puhdassydäminen halu saada oikeudenmukaisuustarina julkiseksi? Mistä tilaaja on hankkinut varansa? Onko tilaaja rikkaan kenties sodista ja niihin liittyneistä ryöstöistä hyötyneen suvun jäsen? Miksi minä saan katsojana nauttia silmiä hivelevästä kauneudesta, asettelun tasapainosta ja väreistä, vaikka tarina on kammottava? Kaikesta tästä sitten voisi vielä aloittaa pohdinnan taiteen merkityksestä ylipäätään: merkitys yksilölle, yhteiskunnalle, vallankäytön välineenä, hyvinvoinnin lisääjänä tai kenties pahoinvoinnin ilmaisijana -lisääjänäkin?...Enpä taida olla ensimmäinen näitä ihmettelevä, mutta silti....

Taide-otsikon alla logiikkkaa voi myös käyttää humoristisena leikkikaluna. Ihmisyyteen sisäänrakennettu epäloogisuusloogisuus tulee näin näkyväksi. Musiikissa on useimmiten vankka logiikka, se on ymmärrettävää sanoittakin. Vaan kyseenalaistui logiikan vankkuuskin kun lähdin tutkimaan eri muusikoiden syvimpiä tuntoja tietyistä Bachin teoksista. Sain vastaukseksi ajatuksen Bachin niin laajasta yleisinhimillisyydestä, että se tarjoaa hyvin monenlaisten ihmisten sieluille kosketuspintaa. Onko musiikin yleisinhimillisyys ja sen tarinan loogisuus matemaattista? Tarjoaavatko muoto ja matematiikka alustan vapaalle mielikuvitukselle? Ja vielä: säveltäjän kärsimyksestä saattaa nousta äärimmäistä kauneutta. Onko meillä muilla oikeus vain ihastella ja ottaa kokemuksesta vain parhaat palat?

Päivän tie

Tänään ajattelin valita itselleni optimistisen elämänasenteen. Ehkä maailma paranee edelleen vaikkei siitä koskaan voisi ymmärtää kuin murto-osan. Seuraavaksi aion leikkiä kielen logiikalla, testailla dadaistista kirjoittamista niin, että tarina on ymmärrettävä (kuin musiikissa) ilman, että joukossa on juurikaan oikeita sanoja. Tähän aiheeseen sitten uppoudutaan elokuussa Taiteiden yönä Helsingissä.