TUNNE JA KERTOMUS MUSIIKISSA

MIETELMIÄ J.S. BACHIN 4. SOOLOSELLOSARJASTA
JA 5. SOOLOSELLOSARJAN PRELUDISTA

Sibelius-Akatemia
ESKO  Kirjallinen työ
Laura Kajander 16.11.2002

 

SUBJEKTIIVISEN JA OBJEKTIIVISEMMAN NÄKEMYKSEN TARKOITUS

Tämän työn tarkoituksena on pohtia taiteilijan oikeutusta subjektiivisiin ja omiin emootioihin pohjautuvaan taiteelliseen musiikin tulkintaan, joka sitten kuitenkin on perusteltavissa ja analysoitavissa erilaisten tutkimusten pohjalta. Ennen kaikkea pidän taiteilijan ehdottomasti ensisijaisena tehtävänä tässä maailmanmenossa sellaisten asioiden käsittelyä, johon tiedemaailma ei älypainotteisena alueena mene. Tätä on siis inhimillisyyden ja maailmankaikkeuden esittely esimerkiksi tunne-elämän osalta. Se voi olla esimerkiksi sävelten järjestelemistä siten, että kuulijalle muodostuu joku, usein abstrakti ajatus jostain, tai voidaan viedä kuulijaa johonkin tunnetilaan. Helene Schjerfbeckin kirjeitä sisältävässä kirjassa ilmaistaan asia näin: Taiteilija on tunteen työläinen. Tämä lause kuvastaa mielestäni hyvin taiteen tarkoitusta ja olemusta. Taiteilija työskentelee oman alansa ja välitettävien tunteiden ymmärryksen kehittelijänä. Minun mielestäni taiteilijan ei pitäisi ensisijaisesti ilmaista omia tunteitaan, vaan pikemminkin omia ja yleisiä tunteita työstetyssä muodossa, jolloin tunnealueella voi tapahtua jonkinlaista kehitystä.

Musiikkitaiteilijana koen J.S. Bachin musiikin hyvin verbaalisena, vaikka toisaalta musiikki toimii itsenäisenäkin. Tämä verbaalinen kokemus on minulle kuitenkin niin voimakas, että olen aiemmin tehnyt "käännöksiä" J. S. Bachin kappaleista suomeksi. Tässä työssä haluan tutkia näitä intuition luomia kertomuksia ja pohtia sitä, ovatko “kertomukset” objektiivisemminkin perusteltavissa. Tähän pohdintaan olen saanut runsaasti tukea Harri Wessmanin Sibelius-Akatemialle tekemästä lisensiaattitutkimuksesta aiheena  ”Antiikin puhetaidon teoriasta musiikin retoriikkaan”sekä toisaalta Dolf Grunwaldin kirjasta ”Anna persoonallisuutesi puhua”. Mielestäni saan näistä kirjoista joitakin vastauksia moniin intuitioni luomiin kysymyksiin. Pohdin silti edelleen, voisiko eri tunnealueista luoda tarkkoja kaavioita, joille löytyisi vastaavuus musiikissa. Harri Wessmanin työ lähestyy kovastikin näitä vastauksia, mutta ilmeisesti tarkka tieteellinen analyysi on mahdotonta rytmien, sävelten, harmonioiden ja ajatuksien sekä tunteiden valtavan varioinnin ja äärettömien yhdistelymahdollisuuksien takia. Toisaalta juuri tässä kohdassa saamme taiteilijoille oikeutuksen kertoa kertomuksia omin sanoin ja omin värein. Musiikki antaa lisäksi mahdollisuuden kertoa hyvin monivivahteisista tunne- ja olotila-alueista.

MUSIIKIN TUNNEALUEEN SELITYSYRITYKSIÄ ERI AIKOINA

Ajatukseni siitä, että musiikkitunne voisi olla selitettävissä ja analysoitavissa ei näytä olevan ollenkaan ainutlaatuinen. Eri aikoina on tähän alueeseen törmätty eri alojen puitteissa.

Antiikin aikana keskeinen musiikkiestetiikan käsite oli eetosoppi. Musiikilla katsottiin olevan vaikutusta ihmismieleen. Musiikki ilmaisee sekä tunne-elämää, että karaktäärejä ja on siten myös yhteiskunnallisesti tärkeä ala. Musiikki saattoi jäljitellä luonnetyyppejä harmonioita, sävelkulkuja, sävellajeja ja rytmejä yhdistelemällä. Tuolloin musiikki oli myös hyvin läheisessä yhteydessä runouteen, jopa niin, että runous laskettiin kuuluvaksi musiikin elementteihin.

Näyttää siltä, että jo Pythagoras (n. 560 – n. 500 eKr.) pohti sitä, kuinka musiikki on rationalisoiva taidelaji ja kuinka musiikissa matemaattisin perustein pyritään järjestämään muutoin maagisilta vaikuttavia seikkoja. Myös Pythagoras pohti eräiden väitteiden mukaan musiikin mahdollista lääkitsevääkin voimaa.

Damon (n. 400 eKr.) puolestaan pohti musiikin vaikutuksia ihmiseen. Hänen mukaansa rytmit ja harmoniat vaikuttavat ihmiseen eri tavoin, jolloin ihmisten kasvattamiseksi olisi käytettävä hyvää tekeviä musiikkeja. Näin musiikkia voitiin myös käyttää hyvän yhteiskunnan rakennusaineena.

Myös Platon (427 – 347 eKr.) piti musiikin merkitystä tärkeänä. Platonin huolena oli demokraattisen kaupunkivaltion rappeutuessa myös musiikillinen rappeutuminen, jolloin hyvät vanhat musiikkisuuntaukset saivat rinnalleen uusia, esimerkiksi aistillisuuteen johtavia sävellajeja. Hänen mukaansa sävellajeista doorinen sävellaji ilmentää miehuullista päättäväisyyttä. Tätä hän piti kaikkein tärkeimpänä sävellajeissa. Fryygisen sävellajin rauhoittava vaikutus oli myös hyväksi ihmiselle kun taas jooninen, lyydinen ja miksolyydinen sävellaji johtavat Platonin mukaan erilaisiin heikkouksiin, kuten aistillisuuteen ja himokkaaseen hurmioon. Platon analysoi myös rytmin miehuulliseksi osaksi ja melodian naiselliseksi, heikommaksi.

Aristoteles (384-322 eKr.) oli Platonin oppilas. Aristoteles piti musiikkia ennen kaikkea jäljittelynä. Eri sävellajeilla oli hänen mukaansa voimakkaasti erilainen vaikutus kuulijaansa. Aristoteles ei ehkä tuominnut sävellajeja yhtä jyrkästi kuin opettajansa ja hänelle myös ajatus henkilökohtaisesta taide-elämyksestä oli mahdollinen. Kuitenkin hänen mukaansa fryyginen sävellaji oli erityisen hyvä nuorison kasvatukselle. Aristoteleella oli myös ajatuksia musiikin terapeuttisista ja puhdistavista vaikutuksista.

Aristoteles myös esitti systemaattisesti, miten inhimilliset tunteet toimivat. Näitä ajatuksia hän käsitteli mm. retoriikan alueella.

Eetosoppia myöhempi hiukan samansuuntaisia ajatuksia sisältävä oppi oli 1600-1700-luvuilla vaikuttanut affektioppi. Ilmeisesti affektiopin juuretkin ovat juuri antiikin Kreikassa. Affektiopissa musiikin avulla pyritään hahmottamaan tekstin ajatussisältöä. Affektien tuli vaikuttaa kuulijaan. Myös affektioppi perustuu rationaaliseen musiikkikäsitykseen. Kuten antiikin Kreikan musiikissa runoudella oli tärkeä sija musiikin maailmassa, myös affektiopissa laulumusiikki on tärkeässä asemassa. Mattheson sanoi osuvasti: ”…aina ja jokaisessa melodiassa tulee olla päämääränä vallitsevan mielialan esittäminen siten, että soitinten äänet ikäänkuin synnyttävät puheenomaisen ja ymmärrettävän esityksen”. Johann Mattheson onkin kehittänyt inventioteorian, jossa voi nähdä yhtenevyyksiä esimerkiksi Aristoteleen tunneanalyyseihin.

Neuvostoliittolainen säveltäjä ja musiikkitieteilijä, Boris Asafjev (1884-1949) puolestaan loi intonaatioteorian. Hän pohti ihmisen tajunnan, yhteiskunnan ja musiikin välistä vuorovaikutusta. Hänen mielestään esimerkiksi musiikkia ei voi analysoida kuin kuuntelemalla. Musiikin muoto ei ole hänen mukaansa kaava tai muotti vaan prosessi. Musiikki on materiaalin järjestämistä ajassa. Nämä ajatukset ovat minulle mielenkiintoisia oikeastaan juuri siksi, että itse juuri pohdin muodon ja kaavan mahdollisuutta, vaikka musiikki samalla onkin prosessi myös. Jos musiikin katsotaan olevan jäljittelyä (esim. antiikin ajattelijoiden mukaan) ja jos jäljittelystä (siis musiikista) saisi aikaan jonkinlaisia kaavioita, pitäisi myös jäljitellyn asian sopia kaavioon. Niinpä, vaikka jos ahdistusta kuvaavasta musiikista saisi kaavion, voisi kaavion perusteella koettaa rakentaa vastakaavion, josta voisi tulla ahdistus- tai masennuslääke.

Nykyisin musiikin vaikutuksia ihmisen psyykeen tutkitaan esimerkiksi musiikkiterapiassa. On myös todettu erityisesti klassisen musiikin harrastamisen ja kuuntelun edistävän aivolohkojen välistä yhteistyötä, keskittymiskykyä, oppimista, rentoutumista, avaruudellista hahmotuskykyä, osin myös matemaattisia ja verbaalisia valmiuksia.

Myös musiikkikasvatuksen alueella pohditaan musiikin vaikutuksia, joskaan ei ollenkaan tarpeeksi. Amatööripianisti ja psykologi Dolf Grunwaldin kirja ”Anna persoonallisuutesi puhua” käsittelee mm. ihmisen tunnealueita, joiden häiriötilat näkyvät hyvin pian musisoitaessa. Musiikki osuu niin monelle ihmisyyden alueelle, että persoonallisuuden kehittäminen sekä häiriöiden korjausmahdollisuudet ovat valtaisat. Ongelmat voivat näkyä asennoissa tai musiikin tuottamisen lukkoina jollain alueella taikka keskittymiskyvyssä tahi vaikkapa rytmisinä, melodisina tai nuotin luvun hahmotusvaikeuksina. Tässä on valtavasti tai-sanoja! Korjausehdotus vain

Kirjassa puhutaan myös siitä, mitä osittain haluan itsekin tällä kirjoitelmallani sanoa: ”Toistaiseksi muusikkokoulutuksessa pääpaino on laji- ja tekniikkavalmennuksessa. Henkinen valmennus, motivaation luominen ja yllä pitäminen sekä psyykkisten rasitustekijöiden huomioiminen ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Ilmeisesti taustalla on ollut ajatus siitä, että ongelmat ratkeavat itsestään, kunhan valmennettavan lahjakkuus ja ahkeruus ovat riittävällä tasolla”. Dolf Grunwald puhuu siitä, kuinka taustalla vaikuttavan tunneongelman ratkaiseminen saattaa auttaa jonkun musiikillisen vaikeuden selvittämisessä. Minulle itselleni ajatus saattaa yhtä hyvin kulkea toiseen suuntaan: Jos ensisijainen päämäärä ei ole musiikillinen kehittyminen vaan persoonallisuuden kehittäminen, voidaan musiikkia käyttää ongelmanratkaisijana tai ratkaisuapuvälineenä puuttumatta suoraan ongelmaan. Grunwaldin esimerkki tytöstä, jolla oli vaikeuksia Fis-duurin soiton kanssa, ratkesi siten, että tyttö mietti, miltä se tuntuu. Tyttö sanoi sen olevan ”tumma-avoin-epämukava”. Sitten hän kertoi F-duurin olevan ”tumma-suljettu-mukava”. Soitettuaan lopulta Fis-duurin F-duurin tunnelmaa ajatellen, se onnistuikin. Taustalla saatettiin pohtia, mistä tämä Fis-duurin epämukavuus johtui. Tulokseksi saatiin onnistunut Fis-duuri. Tässä itse katsoisin vähintään yhtä tärkeäksi tulokseksi sen, että tyttö on joutunut pohtimaan ”tumma-avoin-epämukava” – ajatustensa syitä ja saanut näin odottamatta Fis-duuri-impulssin ansiosta ratkaistuksi jotain sisäisiä keskeneräisyyksiään (nämähän eivät ihmisen sisältä koskaan lopu). Avoin-epämukava  –ajatusyhdistelmä ei ole ollenkaan suotuisa esiintyvälle taiteilijalle tai ihmisten kommunikoinnille ylipäänsä.

Taidekasvatusta yleensä on esimerkiksi Päivi Huuhtanen pohtinut kirjassaan ”Taidekasvatuksen esteettis-käsitteelliset perusteet”. Tässäkin kirjassa ovat voimakkaasti esillä taiteen vaikutus ja taiteella vaikuttaminen. Tämä vaikutus juuri on väylä tunnealueelle ja antaa mielestäni jälleen perusteita taiteen perustehtävästä tunnealueen ja persoonallisuuden kehitysvälineenä.

Pohdittavaa myös olisi siinä, kuinka musiikin hyviä vaikutuksia voisi hyödyntää laajemminkin ihmiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi. Taitava musiikki- ja taidekasvatus voisi olla loistava väylä tällaiseen.

Pikkuesimerkkinä aiheesta kerron vielä METRO-lehden uutisesta, jossa todettiin, että kun eräälle lontoolaiselle bussipysäkille laitettiin soimaan klassista musiikkia, ilkitöiden tekijät vähenivät alueelta. Samalla voisi keskustella vastaavasti negatiivisesti vaikuttavista musiikkityypeistä.

KERTOMUS, MUOTO JA TUNNE; RETORIIKAN KAUTTA KOHTI MUSIIKKIA

Retoriikassa eli klassisessa kaunopuheisuuden teoriassa on useita monitasoisia kohtia, jotka ovat hyvin läheisessä suhteessa tulkintaani J.S.Bachin musiikista. Harri Wessman on käsitellyt aihetta lisensiaattityössään. Wessman mainitsee, että juuri barokin aikana retoriikan teoria ulotti vaikutuksensa myös musiikkiin. Niinpä tuntuu tarpeeksi perustellulta ”analysoida” Bachin musiikkia kertomuksen muotoisena.

A) RETORIIKAN HISTORIALLISTA TAUSTAA

V. 467 eKr. Syrakusan demokratian luomisen yhteydestä lähtöisin oleva retoriikka on ollut antiikin aikana yhteiskuntaan vaikuttanut ala. Puheoppia on kehitelty, opiskeltu ja käytetty kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa myös siitä syystä, että kansalaisten ollessa tasa-arvoisia, piti heidän myös kyetä itse ajamaan asioitaan. Puheoppi tuli siis suureen tarpeeseen oikeuslaitoksen ja politiikan käytössä. On haluttu kehittää tekniikoita tehokkaan puheen luomiseksi, jotta omat näkemykset saisivat mahdollisimman tehokasta kannatusta. Tekniikoissa on huomioitu puheen valtavan monet alueet esimerkiksi kielioppi, sanojen valinta, lausekuviot, puheen kokonaisrakenne, tyyli jne. Ajatuskyky, ilmaisuhalu ja suosio ovat välttämättömiä, jotta puhuja pystyisi vakuuttamaan kuulijakuntansa, sanottiin. On myös toisaalta esimerkiksi analysoitu erilaisia tunnetiloja, kuinka ne vaikuttavat ihmiseen, mistä ne johtuvat ja toisaalta kuinka puheen avulla voidaan vaikuttaa kuulijan tunteisiin. Jo retoriikkatekniikoiden alkuaikoina pohdittiin puhetaidon ja totuuden suhteellisuutta. Sokrateen mielestä esimerkiksi totuus on suhteellinen asia, joka muuttuu tarkastelijan näkökulman mukaan ja johon näin ollen voi muka vapaasti vaikuttaa suostuttelemalla. Onneksi kaikki eivät olleet samaa mieltä tästä asiasta. Aristoteleen mielestä retoriikkaa saattoi käyttää totuudenetsinnässä.

Aristoteles (n. 384-322eKr.) kirjoitti kolmiosaisen teoksen retoriikasta. Hän kirjoitti ja kehitti järjestelmällistä argumentointitekniikkaa. Hänen mielestään ihmisen on saatava keinot puolustaa itseään sanallisesti aivan kuten fyysisen uhan edessä fyysisesti. Tekniikan hallitseminen ei anna oikeutusta käyttää taitoa väärin, kuten ei muitakaan taitoja saisi käyttää vääryyteen. Aristoteles jakoi todisteet luonnollisiin ja keinotekoisiin. Tämän kirjoitelman aihepiiriin kuuluu keinotekoisista eli itse luoduista todisteista varsinkin emotionaaliset todisteet, eli puhujan kyky vaikuttaa kuulijansa tunteisiin. Myös loogiset, päättelykykyyn vetoavat keinotekoiset todisteet voivat saada vastaavuuksia musiikissa musiikin loogisena etenemisenä.

Aristoteles puhui kolmen lajin retoriikasta: Poliittisesta, juridisesta ja osoittavasta. Nämä kaikki lajit sisältävät jonkinlaista yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän on myös analysoinut inhimillisiä piirteitä yleensä ja toisaalta tai jotain tähän??? yhteiskuntaan vaikuttavina asioina.

Ensimmäisen kirjan teema on looginen todistaminen, toisessa kirjassaan hän käsittelee tunteita hyvin perusteellisesti. Hänen mukaansa tunteet vaikuttavat siihen, minkälaisen kannan he (mihin viittaa ???) ottavat johonkin asiaan. Hän analysoi ihmistyyppejä, jotka ovat alttiita esimerkiksi suuttumukselle, mistä se johtuu ja kuinka sellaisiin ihmisiin voi vaikuttaa. Näin hän käy läpi useita eri tunnealueita, kuten rakkaus, viha, lempeys, ystävyys, häpeä, pelko, luottavaisuus, kateus jne. Kolmannessa kirjassaan Aristoteles käsittelee tyyliä.

Kreikkalaisten kaupunkivaltioiden kukistuttua retoriikka ei ollut yhtä tärkeässä asemassa kuin ennen, vaikka teorioita kehiteltiinkin edelleen. Roomalaisten omaksuessa retoriikan ajatuksia ja alettua opettaa sitä, se aluksi kiellettiin. Retoriikasta kirjoitettiin sitten vuosikymmen kiellon jälkeen oppikirja (86-82 eKr.).

Seuraava hyvin huomattava retoriikan käyttäjä ja teoreetikko oli Cicero (106-43eKr.), joka kirjoitti lukuisia teoksia, joista osa käsitteli retoriikkaa. Cicero loi mm. pohjaa ajatusmallille, jossa reetorin tuli kyetä opettamaan, miellyttämään ja liikuttamaan.

Rooman keisarikauden alussa retoriikka menetti jälleen merkitystään, vaikka sitä edelleen opetettiin.

Antiikin ajan laajimman retoriikkaa käsittelevän 12-osaisen kirjan kirjoitti v. 35jKr. Espanjassa syntynyt, Roomassakin vaikuttanut Marcus Fabius Quintilianus.

Myöhäisantiikin aikana retoriikan teoriaa laajensi mm. Hermogenes, jonka tyylioppi erään teorian mukaan oli esiteltävissä seuraavasti: Hyvän puheen tuli olla selkeä, oikean kokoinen, kaunis, ei liian hidas, eikä nopea, rytminen sekä puheessa tuli olla moraalinen sisältö ja sen tuli olla totuudenmukainen. Mielestäni näitä ajatuksia voi pitää myös hyvän musiikin ominaisuuksina. Moraalisen sisällönkin voi ymmärtää musiikissa siten, että musiikillisia keinoja käytetään hyvään.

V. 380 Rooman tunnustettua kristinuskon, myös kirkko käytti retoriikan metodeja lähetystyöhönsä ja omien ajatustensa välittämiseen tehokkaasti. V. 517 puolestaan Paavi Gregorius Suuren lähetyskäskyn perusteella sanaa oli julistettava kansanomaisesti retoriikan perinteitä noudattamatta. 742-814 elänyt munkki Alkuin herätti jälleen henkiin retoriikan metodeja. Tämän jälkeen retoriikan opetuksessa käytettiin mm. Ciceron ja Quintilianuksen kirjoituksia.

Renessanssin aikana retoriikka jälleen vapautui yleisemmin ihmisten käyttöön. Humanistit olivat innoissaan antiikin keksinnöistä, myös retoriikasta. Kiitos kirjapainon keksimisen mm. Quintilianuksen kirjoitukset olivat ensimmäisten joukossa painettuina suuremman joukon luettavaksi. Humanistien ajatuksia tuolloin olivat myös tekojen ja tunteiden jäljittely esim. taiteissa.

B) RETORIIKAN JA BAROKKIMUSIIKIN TARKOITUS

Retoriikan tarkoitus on varmastikin ollut toisiin ihmisiin vaikuttaminen. Vaikuttaminen on ollut tärkeää esimerkiksi juridiikassa ja politiikassa. On ollut tärkeää hankkia ilmaisutaitoja  esimerkiksi rikolliseksi epäillyn puolustamiseksi ja toisaalla poliittisten ajatusten levittämiseksi tehokkaasti muille.

Barokkimusiikinkin nimenomainen tarkoitus oli movere ja delectare, liikuttaminen ja miellyttäminen. Retoriikan alueella ihmisen tunnepuoli on ollut hyvin vahvasti esillä. On analysoitu erilaisia tunnetiloja ja persoonallisuuksia ja sitä, miten eri puheilla voidaan johdattaa ihmisiä erilaisiin tunnetiloihin ja vaikuttaa tätä kautta ihmisten mielipiteisiin. Musiikin tekijät ovat esimerkiksi barokin aikana hyvinkin käyttäneet näitä retoriikan metodeja myös sävellyksissään. Puheen ja musiikin yhteyksiä pohdittiin tuolloin kovastikin.

C) YLEISKATSAUS MUOTOIHIN RETORIIKASSA JA MUSIIKISSA

Retoriikan ja musiikin teorioissa on mielestäni hyvin paljon yhtenevyyksiä. Näitä yhtenevyyksiä on mm. Johann Mattheson käsitellyt yksityiskohtaisesti ja Harri Wessman selostanut lisensiaattityössään.

Retoriikan, kuten musiikinkin alueella on keksittävä argumentit, selitykset tai väitteet ja vastaväitteet. Näitä voidaan kutsua inventioiksi.  Quintilianus etsi argumenttejä esimerkiksi ihmisen ammatista tai sukupuolesta, sillä maamies tai lakimies tekevät hyvin erilaisia tekoja kuten nainen ja mieskin. Quintilianuksella on 15 tällaista ”etsintäpaikkaa” henkilöä tai asiaa koskevilta alueilta. Myös muut ovat pohtineet etsintäpaikkoja hieman eri asioita painottaen.

Muusikot ovat myös käyttäneet inventioteorioita säveltämisen yhteydessä: David Heinichen pohti hyvien sävelaiheiden löytymispaikkoja. Johann Mattheson puolestaan esitteli viisi keksintäpaikkaa, joista tässä mainittakoon hänen mielestään kaksi tärkeintä:  Locus notationis, joka oli esimerkiksi nuottikuvan muuttelemista tai järjestelemistä jonkun periaatteen mukaan. Locus descriptionis puolestaan oli inhimillisten tunteiden musiikillista kuvailemista. Tämä osa on erityisesti musiikin kannalta hyvin tärkeä sekä Matthesonin että itseni mielestä. Mattheson toteaa esimerkiksi että ilon tunne perustuu elämänhenkiemme laajenemiseen, joten tätä affektia voidaan parhaiten ilmaista laajoilla ja laajennetuilla intervalleilla. Suru puolestaan on kehomme hienon hienojen osasten kokoonvetäytymistä, joten tähän tunnetilaan sopivat kapeat ja kapeimmat intervallit. Kuten Aristoteles puheen tarkoituksiin, Mattheson analysoi musiikin tarkoituksiin eri tunnetiloja, joista rakkaus on hänen mielestään musiikin tärkein affekti. Tätä on vaikea hahmottaa eli ymmärtää mielestäni. Lisää ensimmäiseen virkkeeseen jotakin. En voi olla toteamatta tässä yhteydessä, että ajautumiseni tunneanalyysityyliseen kirjoittamiseen Bachin musiikista tuntuu olevan hyvin sopusoinnussa historian kanssa. Kuljen siis barokkiajan säveltäjien tietä toiseen suuntaan; kun säveltäjällä oli affekti, jonka puitteissa hän sävelsi jotakin musiikin kohtaa, on minulla musiikki, joka kertoo säveltäjän affektista. Sanallisesti tätä siis minulle voi vastata runo- tai kertomusmuoto tyylistä riippuen.

Sekä puheen, että musiikin tekemiseen tarvitaan myös jäsentelyä asian ymmärrettäväksi tekemiseksi. Erityisesti barokkimusiikkiin oppi puheen jäsentelystä eli dispositio jätti jälkensä.

Klassisessa retoriikassa oli erilaisia jäsentelyehdotuksia puheen suhteen. Useissa mainittiin johdanto, kerronta, argumentointi ja päätös. Joissakin on myös mainittu kerronta, todistelu ja kumoaminen tai vaikkapa lisäksi ehdotus, erittely, vahvistus, poikkeama, kumoaminen ym. Musikaalisessa ja kerronnallisessa mielessä voisin itse käsittää erilaisten mahdollisuuksien olemassaolon tilanteesta riippuen.

Mattheson puhui myös musiikin dispositiosta: Exordium on melodian esittely. Narratio on kuin selonteko ja kertomus, propositio esittelee musiikillisen puheen sisällön tai päämäärän, confutatio on vastaväitteiden kumoamista, confirmatio vahvistusta ja peroratio on loppu ja päätäntä. Myös Johann Nikolaus Forkel pohti dispositiota. Hänen mukaansa sävellyksistä yleensä löytyy johdanto, teema, sivuteemoja, vastakohtia, erittelyitä, kumoamisia ja vahvistuksia.

Seuraavaksi käsittelen tyyliä: Tämäkin alue ilmenee itsestään selvästi sekä puhetaidossa että musiikissa. Klassisessa retoriikassa puhutaan yksinkertaisesta tyylistä, keskityylistä ja suuresta tyylistä. Pohdittiin esimerkiksi sitä, mitkä aiheet soveltuivat milläkin tyylillä esitettäviksi. Barokkimusiikissa nämä kolme tyyliä saavat lähes suorat vastineensa: ”Yksinkertaisessa” tyylissä (alla Romana) noudatetaan nuottien kirjoitusasua, ”suuressa” tyylissä (alla Lombarda) nuotteja koristellaan ja nuotteja lisäillään eri paikkoihin, ja ”keskityylin”(alla Napolitana) kirjoitusasuun perustuvaa esitystä väritetään tekstin pohjalta.

Harri Wessmanin lisensiaatintyössä tyyli saa perusteellista huomiota. Hän esittelee useita tyyliin liittyviä yksityiskohtia retoriikassa ja myös Matthesonin esittämiä vastineita musiikin alueella. Tämä kaikki on mielestäni hyvin perusteltua, sillä vastaavuudet ovat ilmeisiä.

Kirjassa mainitaan runojalat (28 kpl), vaikka varsinaisesti ne kuuluvat runouteen, eivätkä retoriikkaan. Mielestäni runojalat ovat kuitenkin vahva piirre kielessä, kielen rytmisyydessä ja painotuksissa. Painot ja rytmit ovat myös musiikissa olennaisena rakennusmateriaalina. Mattheson analysoi erilaisten rytmikuvioiden luomaa tunnetta tai vaikutelmaa. Tässä yhteydessä haluan mainita erityisesti spondeen: pitkä-pitkä –yhdistelmän: Se kuvaa hänen mukaansa arvokkuutta ja vakavuutta ja se on helppotajuinen. Virret ovat usein spondeeta. Pyrrhichius puolestaan koostuu kahdesta lyhyestä sävelestä. Se on ehkä nuorten aseistettujen sotilaiden tanssityyli, nopea ja tulinen. Itse pohdin vakavuutta ja arvokkuutta J.S.Bachin neljännen  soolosellosarjan preludin yhteydessä.

Rakenteen puolesta musiikissa ja puheessa voi olla yhtenevyyksiä monilla tasoilla: sanarytmien vastaavuus löytyisi runojaloista ja rytmeistä, lauseen pilkut ja pisteet löytävät vastaavuuksia musiikillisissä lauserajoissa tauon tai pitkän nuotin muodossa. Kappaleen päättyessä tulee pidempi hengähdystauko, kirjan luku voisi olla oratorion osa jne. Yhtenevyyksiä löytyy myös siten, että kielioppivirheet tekstissä häiritsevät, samoin kuin tökeröt ilmaukset ja mauttomuudet ja kyseiseen tyyliin sopimattomat lausahdukset tai  vääränlainen toisto. Myös lauseiden ja sanojen rytmitykset ja yhdistely on tehtävä taidolla. Samoin musiikissa tyylille sopimattomat äänet (esimerkiksi virheellinen äänenkuljetus, kuin kielioppivirhe), väärän pituiset musiikilliset ajatukset tai sekava aiheiden esiin tuonti eivät ole eduksi sävellykselle. Joissakin kohdin mauttomuuden ja nerokkaan raja on hienon hieno, ja tyylillisesti oikean ratkaisun määrittelee ”hyvä maku”. Esimerkiksi toisto voi olla tylsää tai suggeroivaa.

 

SUBJEKTIIVISESTI TOTUUDENMUKAINEN KÄÄNNÖSTYÖ

Aion esitellä tässä luvussa tämän kirjoitelman keskusteeman, ”alkuperäiskäännökseni” Bachin 4. soolosellosarjasta ja 5. sarjan preludista suomeen. Nämä käännökset ovat syntyneet joitakin vuosia sitten, jolloin ajauduin usein kertomuksiin Bachia soittaessani. En ole tätä työtä varten tehnyt mitään muutoksia käännöksiin, vaikka tällä hetkelllä sekä tarina, kirjallinen tyylini että ajatteluni muodostaisivat tarinat toisenlaiseksi. Osittainhan tämän kirjoitelman aiheena oli tutkia, onko näillä intuition luomilla kertomuksilla jotakin tekemistä jonkin tieteellisemmän ajatuksen kanssa.

Mielestäni J.S. Bachin sellosoolosarjat siis pääosin etenevät hyvin kertomuksenomaisesti. Käännöksessä Bachista suomeen ei missään tapauksessa ole olennaista itse tarinan sisältö vaan sen muoto, rakenne, kertomistyyli  ja tunnetila, johon kertomus johdattaa. Käännösten tarina voisi periaatteessa vaihdella hyvinkin paljon, ja samasta musiikista painotuksia muunnellen olisi mahdollista luoda monenlaisia käännöksiä. Voisin kuvitella, että tällaiseenkin perustuvat musiikin suuret vaikutusmahdollisuudet. Jokainen voi omasta elämänkokemuksestaan ja elämäntilanteestaan saada materiaalia musiikin kokemiseen tai omien konfliktien järjestelyyn abstraktimmalla tasolla.

4. soolosellosarjan olen suomentanut referoivaan tyyliin. En ole pohtinut kirjoitusmielessä joka sanaa erikseen, vaan olen ensin ”lukenut” musiikillisen alkutekstin ja sitten kertonut siitä vapaasti lyhennetyn version.

Kertomusten sisällön suhteen on olennaista pohtia esimerkiksi sitä, onko kyseessä yksi henkilö, joka käy läpi jotakin omaa ongelmaansa, kokemustaan tai ajatustaan vai onko kysymys useista henkilöistä, jotka keskustelevat, väittelevät tai vaikuttavat muuten vain tarinaan.

 

J.S. BACH: SOOLOSELLOSARJA N:O 4

Prélude

Maan oikeamielinen kuningas puhuu kansalaisilleen:

“Hyvät kansalaiset, rouvat ja herrat, lapset ja aikuiset, maaseudun ja kaupunkien asukkaat;

Olen tarkkaillut yhteisömme elämänmenoa ja kulkua päivästä toiseen. Moni asia sujuu mallikkaasti kiitos hyväntahtoisten ihmisten. Joitakin kommelluksia kuitenkin on ollut näkyvissä. Voisimme perustaa jonkinlaisia ryhmiä näiden asioiden kjorjaamiseksi.

Yllättävät sateet ovat sotkeneet joidenkin peltoja siinä määrin, että on kohtuutonta vaatia näitä ihmisiä itse selviytymään peltojensa siistimisestä. Muuten peltoja on hoidettu hienosti ja luonto pääsee rauhassa kasvattamaan hedelmiään…”

Tähän tapaan kuningas jatkoi käytännön asioiden puimista ja pohti sitä, kuka soveltuisi parhaiten mihinkin tehtävään ja minkälaisia voimavaroja muuten tarvittaisiin .

Sitten oli aika ottaa vakavampi asia esille. Kuningas puhui:

“Arvon kansalaiset, minun on nyt vielä keskusteltava kanssanne eräästä hyvin järkyttävästä rikkomuksesta lähimmäisiä vastaan. Olen mitä syvimmin pahoillani kuultuani,  kuinka jotkut ovat tahallaan tehneet tuhoa asioille, joita toiset ovat rakentaneet vuosikausia.”

Kuningas oli vallan järkyttynyt, mutta hiljensi sitten ääntään, koska rikolliset eivät olleet edes paikalla. Kuningas kertoi allapäin nuorisojoukosta, joka oli hajottanut pikkulasten hoitokoteja. Seiniä oli myös liattu, ja joka puolelle oli kirjoitettu törkysanoja ja uhkailuja. Kuningas ihmetteli näiden nuorten ympäristöä; eivätkö työnjakoasiat ja perheavustukset olleet johtaneet mihinkään hyvään, vaikka ihmisten hyvinvointia oli yritetty vuosikaudet parantaa. Kuinka oli mahdollista, että jotkut jäivät tässä sivuun. Kuningas jatkoi puhettaan, valitti epäoikeudenmukaisuudesta ja itsekeskeisyydestä ja välillä suorastaan yltyi paasaamaan kansalaisilleen siitä, kuinka he antoivat silmiensä sokeutua ja omantuntonsa paatua ympäristön hömpötysten keskellä. Eikö päivästä toiseen ollut harjoitettu hyvän viljelyä. Kuningas mietti taustoja, syitä sekä ratkaisuvaihtoehtoja eri kanteilta.

Lopulta suorastaan hurjaksi yltyneen puheensa päätteeksi kuningas rauhoittui ja lausui vielä:

”Hyvät kansalaiset, rouvat ja herrat, rakkaat ystävät; suurin osa teistä on joka tapauksessa suoriutunut tehtävästään loistavasti ja saamme yleensä elää hienossa ja kauniissa maailmassa. Jatkakaamme toinen toistemme rakastamista ja kunnioittamista hyvässä hengessä”

Allemande

Äiti kertoo lapsestaan:

”Minulle on syntynyt maailman ihanin ja kaunein ja viattomin vauva. Sillä on söpö suu, kultainen katse, heleä ääni, viisaat varpaat, nätti napa, pullea pussattava polvi, hellyyttävä hipiä, hienot sormet, (kaunis äiti), maailman ihanin koti, kaunis kehto. Sillä on ihana jokellus, hyvä ruokahalu…”

Äiti kulkee lapsensa kanssa pitkin katuja, lapsi sylissään. Muutama askel ei malta olla maassa kiinni, vaan on otettava tanssiaskelia välillä – silkasta ilosta. Äiti näyttää maailman ihmeitä lapselleen, kertoo ja kuvailee. Äiti juttelee ohikulkevien tuttujen ja puolituttujen ja tuntemattomienkin kanssa, näyttää lastaan ja esittelee ihmisiä lapselleen jopa tämän nukkuessa.

Äiti taitaa olla vähän hassu kun ei muusta osaa puhuakaan. Hän saa kyllä muutkin hyvälle tuulelle höpinöillään, vaikka vähän hassuja ovatkin.

Mutta illalla tulee väsymys. On aika surullista, että isä ei pääse nauttimaan lapsestaan. On aika yksinäistä viettää pitkiä öitä ja turvata yksin lapsen jokaista hetkeä. Täytyy ymmärtää näitä olosuhteita, joissa isä ei voi olla paikalla. Hän on varmasti joka tapauksessa oikeassa paikassa… mitähän hän nyt puuhaa. Kummallista, että elämässä täytyy olla tällaisiakin puolia.

Äidin mieleen tulee myös huolia lapsen terveydestä ja oikeasta lämpötilasta. Mitään hätää ei kyllä nyt näytä olevan.

Ennen nukahtamistaan äidin mieleen tulevat taas päivän ilot. Hän muistelee retkiään kaupungilla ja riemuitsee tulevan päivän uusista retkistä, entistä ihanammista. Unesta tulee onnellinen ja rentouttava.

Courante

Ilon, riemun ja onnellisuuden; kauneuden tanssi.
hyvyyden ja haaveen,
oikeudenmukaisuuden,
sadonkorjuun, viljavuuden tanssi,
naiivin nuoruuden ja rakkauden tanssi,
nuoren varauksettoman riemun tanssi.

Sarabande

Riehakkaan tanssin jälkeen väsyttää ja tulee raukea olo. Onnellisen tanssin jälkeen on haikeutta. Ilta laskeutuu tyynenä ja pehmeänä ja järvellä on usvaa. Maisemaan sulautuminen tapahtuu hiljaisuudessa ja yksin. Kauneus väräjää, väräjää, väräjää. Kauneus on niin kaunista, että se saattaa itkettää. Luonnon rauha täyttää kokonaan. Ihminen pienuudessaan voi kadota ympäristöönsä kokonaan. Sulautua.  Luomakunta hengittää syvää hengitystään.

Rauhaa, rauhaa,

rakastaa…

…

..

.

Bourrée I ja II

On kulunut joitakin vuosia. Tämän kertomuksen henkilöt eivät ole enää niin nuoria. Bourréet ovat tansseja, joissa vanhemmat ihmiset elävät rauhallisin mielin maailman menossa. Katselevat vähän objektiivisemmin asioita. Ihmiseen on kasvanut iän tuomaa arvokkuutta, mutta sen puitteissa tanssi käy välillä kovinkin vauhdikkaasti.

Gigue

 

Hyvät naiset ja herrat. Tämäniltainen kertomuksemme päättyy tähän. On ollut ilo olla seurassanne. Nauttikaa kotimatkastanne ja jatkakaa jokapäiväisiä puuhianne kuten haluatte.

Kiitoksia, hyvää matkaa ja näkemiin.

 

4. sarja kokonaisuudessaan  kertoo siis yhden kylän elämänmenosta. Kylässä on monenlaisia enimmäkseen ihanan naiiveja ihmisiä ja kysymyksessä onkin oikeastaan varsin mutkatonta kerrontaa erilaisista arjen pikkujutuista. Retorinen tyyli on tässäkin kerrontataitoa, eri aspektien oikeanlaista järjestelemistä toivotun ilmapiirin luomiseksi. Oikeastaan mieleeni voisi tulla teatteriesitys kylän elämästä. Teoksen alussa, Preludissa,  yleisö tai toisaalta tarinan kansalaiset toivotetaan tervetulleiksi yhteiseen hetkeen. Tämä on puheen avaus. Itselleni preludi on yhden ihmisen esitelmöintiä: Mielikuvituskylän mielikuvituskuningas puhuu jostakin suorastaan lähes surrealistisen mielikuvan aiheuttamasta ongelmasta. Tässä siis tunnelma syntyy kuninkaallisesta arvovallasta ja tärkeästä puheesta aiheesta, joka ei oikeastaan ole niin kovin traaginen kuitenkaan. Keskiosassa kuningas kuitenkin itse jopa kiihtyy aiheestaan, hänelle ja hänen auvoiselle kylälleen ongelma on ennenkuulumaton. Ongelmaa  puidaan, pohditaan syitä ja seurauksia tuohtuneena, todistellaan asian tärkeyttä ja oikeellisuutta ja johdatetaan moraalisesti – kaikki nämä puhtaan retorisia keinoja. Preludin lopussa kuningas kokoaa itsensä ja palaa realistisempaan alkutilanteeseen; oikeastaan kaikki sujuu kuitenkin varsin hyvin, ympyrä sulkeutuu, kun kuningas sanoo näkemiin kansalleen samaan tyyliin, kuin on heidät toivottanut tervetulleiksi viralliseen puheenkuuntelutilaisuuteen. Lopputulos on siis se, että on ASIA (kylän asiat suht’ hyvin), joka voisi olla exordium (Harri Wessmanin analyysiinkin perustuen). Argumentaatio, joka olisi vastaväitteitä ja niiden kumoamisia. Alkuperäinen ajatukseni oli, että kuningas itse ryhtyy käsittelemään jotakin hätkähdyttävämpää asiantilaa, joka saa hänet välillä lähes pois tolaltaan. Kylän perusolotilaan on tullut säröjä. Tällöin myös kuningas on hiukan naiivi kylän muiden asukkaiden tapaan. Saattaisin kuitenkin olla kallistumassa sen kannalle, että kuningas selitettyään asiaansa kuninkaalliseen tyyliinsä hengähtää hiukan, ja joku hiukan ”höyrähtänyt” henkilö alkaa ryöpsäytellä kaiken maailman vastakommentteja kuninkaan puheelle. Tällöin kuninkaan arvokkuus ei katoaisi missään vaiheessa, tuohtunut tyyppi olisikin joku muu. Peroratiossa vastaväittäjä paasattuaan aikansa hiljenee ja kuningas jatkaa arvokkuuttaan menettämättä toistaen kaikessa rauhassa alun väitteensä, jota mitkään höyrypäät eivät voi hetkauttaa. Kuten alun tervetulotoivotus, loppuun tarvitaan hyvästit, ympyrä sulkeutuu ja puheesta tulee kokonaisuus. Alkuperäinen ajatukseni oli, että kuningas oltuaan poissa tolaltaan argumentaatio-osuudessa, saa taas koottua itsensä.

Oikeastaan molemmissa tulkinnoissa on kysymys hyvin pienestä sävyerosta. En ole valmis nyt lopullisesti päättämään, kumpaa kertomusta esittäisin kappaletta soittaessani. Saan jälleen lisää materiaalia ajatukseeni siitä, että muoto ei muutu, vaikka kertomus muuttuisikin. Lisäksi on todettava, että itse useimmiten konserttitilanteessa ajaudun johonkin uuteen kertomukseen painotettuani eri argumenttia enemmän kuin jollain muulla kerralla. Hetki saattaa olla ainutlaatuinen, kun löydän itseni jossakin odottamattomattomassa seikkailussa kesken soiton. Periaatteessa minun on hyvin helppo yhtyä Harri Wessmanin analyysiin ja muotorajat saan itse ehdottomasti samoille tahtiviivoille hänen kanssaan.

Avauspuheen jälkeen kerrotaan sitten muissa osissa muutamasta muusta kylää kuvaavasta yksityiskohdasta ja henkilöstä. Lopuksi hyvästellään yleisö ja kuulijakunta ja annetaan jonkinlainen yleisvaikutelma tai yhteenveto kaikesta tapahtuneesta. Tämä selviää itse tekstistä ilman sen kummempia lisäanalyysejä.

 

 

5. soolosellosarjan preludin ”kääntämistä”, toisin kuin referoivaa 4. sarjaa, olen lähestynyt sanatarkalla ajatuksella. Olen pohtinut sanoja, kertomuksia ja ajatuksia, joita aluksi esimerkiksi 4 sävelen (???) kuvio tuottavat, sitten kuinka ne liittyvät seuraavaan sanaan ja kuinka kertomus voisi siitä jatkua. Lähtökohdaksi on otettava joku olemassaoleva asia tai tapahtuma, joka on kappaleen tunneilmapiiriin soveltuva ja jonka selittämisen ympärille käännös rakentuu. Tässä olen surutta käyttänyt materiaalia myös omasta elämästäni: Kyseessä on luisteluharrastus, jossa yhdistyi tanssin liike, rytmi ja ollakseen tanssia myös huimapäinen vauhti. En tietenkään kuvittele Bachin ajatelleen luistelua, mutta myös siitä saattaa tulla preludin toista puoliskoa lähentyviä tunneilmapiirejä. Tämä teksti on syntynyt muutamaa vuotta aiemmin kuin 4. sarjan käännös. Runomuodon vieressä oleva numerointi vastaa tahtinumeroa.

J.S.BACH : SARJA SOOLOSELLOLLE N:O 5

Prélude

                                         

Rakastetun kuolema

(Tahti )       In 4                 

Alku:

(1) KUULKAA!
Haluan kertoa, tämä on totta;
oli paljon surua
epäilen
kyselen
vaadin vastausta

Jne. tässä välissä olevan tekstin, itse tarinan voin toimittaa pyydettäessä erillisten saatesanojen kera.

Loppu:

(203) tämä oli se tuskaisa tarina

jonka Teille halusin kertoa

(209) suru ei kai koskaan katoa

(218) mikä onkaan lopputulos?

JUMALAN TIET OVAT TUNTEMATTOMAT

HERRA ARMAHDA

 

Kahdesta valitsemastani kappaleesta 5. sarjan preludi on ehdottomasti yhden ihmisen sisäistä kriisityötä. Yhtenevyys retoriikan kanssa on mielestäni kerronnassa, eri aspektien esiin ottamisessa ja sommittelussa loogiseksi ja ylläpitäväksi kertomukseksi. Tässä tapauksessa näen muodon yhtenevyyttä myös psykologian tuntemissa puolustusmekanismeissa jonkun kohtuuttoman epäoikeudenmukaisen vääryyden tapahduttua. Tällaisia tilanteita voi olla läheisen julma ja epäoikeudenmukainen kuolema kuten murha tai itsemurha. Surutyön kaavassahan esiintyy epäilyä, voiko asia tosiaankin olla totta (kieltäminen), miksi-kysymyksiä, kohtuutonta tuskaa ja väsymystä. Tyypillistä on myös, että suuren tuskan ja kriisin aikoihin ihmisen on hyvin vaikea hoitaa normaaleja asioita, sillä ne tuntuvat vievän kohtuuttomasti voimia. Ruokaostokset ja muu käytännön elämä voi edetä jotenkin konemaisesti.

Preludin toinen puolisko kertoo ihmisestä, jonka kriisistä on kulunut jo jonkin aikaa. Elämä usein kuitenkin jotenkin voittaa tai sen on voitettava ylivoimaisenkin tuntuisessa surussa. Suuresta vääryydestä jää kuitenkin ihmiselle usein pysyviä arpia. Surun kanssa on opeteltava elämään, vaikka menetys on korvaamaton. Pintakerroksessa ihminen voi taas jopa iloita elämästä. Tämä ei ole vähäpätöistä vaan oikeaa iloitsemista. Suru pulpahtaa kuitenkin esiin päivittäin välillä vahvemmin, välillä heikommin. Oikeudentuntoinen ihminen ei voi koskaan hyväksyä vääryyttä.

Suuressa kriisissä ihminen saattaa ymmärtää jumaluudesta enemmän kuin arjen touhotuksessa. Usein kovan kriisin kokeneille usko Jumalaan on kantavana voimana, vaikka toisaalta täytyy myös kysyä, kuinka Jumala voi sallia vääryyden tapahtumisen. Tähän kohtaan taas saan uskonnosta osasen: Kristinuskossakin ihminen nöyrtyy Jumalan edessä. Ihminen ei kuitenkaan pärjää itse ja sen hyväksyminen saattaa helpottaa oloa, lopulta vastuu annetaan Jumalalle, sillä Jumalan tiet ovat tuntemattomat. Tämän osan koen myös voimakkaasti uskonnollisia kysymyksiä pohtivana.

Tätä osaa tutkiessani halusin selvittää, olisiko kenties Bachin omassa elämässä sattunut jotakin käänteentekevää, olisiko tämä teos voinut olla Bachin omaa surutyötä? Osittain vastauksen saaminen on mahdotonta, sillä Bachin soolosellosarjoista ei ole säilynyt alkuperäiskäsikirjoitusta, jota tutkimalla sävellysvuosi olisi voitu päätellä. Usein käytetään Bachin toisen vaimon Anna Magdalenan tekemää kopiota. On kuitenkin oletettu, että Bach olisi säveltänyt sarjat soolosellolle noin v. 1720 työskennellessään Köthenissä. Tänä aikana hän sävelsi runsaasti muutenkin soitinmusiikkia ilmeisesti hyvin avoimessa henkisessä ilmapiirissä.

Vuonna 1720 tapahtui tosiaankin hyvin järkyttävä tapaus, sillä Bachin ensimmäinen vaimo, Maria Barbara Bach kuoli. Tämä ei tietenkään todista, että 5. sellosarja olisi sävelletty kuoleman jälkeen, mutta mahdollisuus on niin lähellä, etten voi olla sitä mainitsematta.

 

LOPPUIHMETTELY

Eri ihmiset ovat siis eri aikoina pohtineet musiikin ja puheen vaikutuksia ihmiseen ja musiikilla ja puheella sekä kirjallisuudella ja muilla taiteilla vaikuttamista. Vaikutuksia ilmiselvästi on, koska aiheeseen ollaan palattu usein, ja välillä joitakin taidesuuntauksia on kielletty juuri niiden vaikutuksien takia. Kieltäjänä on saattanut olla kirkko tai usein joku hallitsija, joka on halunnut auttaa maailmankuvansa levittämistä tai estää vastakkaisen näkemyksen leviämistä taiteenkin kautta. Toisaalta esimerkiksi taideterapeutit tutkivat taiteiden parantavia vaikutuksia.

Hienoihin analyyseihin esimerkiksi musiikin vaikutuksista jää aina aukkoja, jotka ovat oikeastaan hyvinkin paikattavissa intuition kautta. Jokainen sävelyhdistelmä yhdistettynä erilaiseen rytmiin tuottaa erilaisen vaikutelman, jonka yleisiä asioita voi analysoida, mutta tarkka kuva muodostuu vain jokaisesta tapauksesta erikseen. Haaveilen silti edelleen surukaavion löytämisestä surumusiikkia analysoimalla (pitäisikö olla jotakin tässä, esim. tai) esimerkiksi masentavan maalauksen värisuhteita tms. analysoimalla. Tämä vain käytännöllisenä esimerkkinä siksi, että kaavan avulla voitaisiin löytää vaikkapa masennuslääke. Tai ehkä ilomusiikista löytyisi yhtä lailla vastalääke surulle. Mitään niin tarkkaa kaavaa en ole analyyseistä toistaiseksi löytänyt. Pitäisikö näihin laskea surullisen musiikin äänen taajuuksia suhteessa johonkin tms? Kyselisin myös sellaisia alueita kuin ihmisten hormonitoiminta tai aivojen välittäjäaineen koostumus ja muoto, molekyylien yhteistoiminta ja yhteenliittymät  siinä mielessä, että olisiko yhteneviä muotoja jollakin tasolla löydettävissä. Yksinkertaisia yhtenevyyksiä ihmisen toiminnan ja musiikin välillä löytyy esimerkiksi, kun soittaa kovaa riitasointua. Tällöin muodostuu jännitystä, ja kun riitasoinnun purkaa pehmeään harmoniaan, voi rentoutua. Tai musiikin osalta surullisessa musiikissa on usein erilaisia sävellajiin kuulumattomia säveliä kuin iloisessa, ja jo perusmolli on moniselitteisempi kuin duuri. Iloisen ihmisen elämä lienee tasapainoisempaa ja tasaisempaakin kuin surullisen. Surullisella ihmisellä on enemmän ristiriitoja.

Ilmeisesti kuitenkin ihmisen ja inhimillisyyden, tunteiden, ajatusten ja niitä kuvaavien taiteiden keinot ovat niin monimuotoiset, että mitään ehdotonta suru- ilo- tms. kaaviota ei ole löydettävissä, ja ehkä se pelastaa meidät myös vääränlaiselta vallankäytöltä lähimmäistemme sielunelämän suhteen. Ehkä joka tapauksessa riittää, että joskus joku musiikki auttaa jotakin ihmistä unohtamaan hetkeksi arkihuoliaan. Ehkä voimme tyytyä siihen, että musiikki elää omaa elämäänsä vaikuttaen meihin toivottavasti hyvällä tavalla. Voimme pohtia sitä, riittääkö meille se, että musiikki kuvastaa omaa aikaamme vai haluammeko siltä jotain vielä vähän enemmän?

Tähän kirjoitelmaan kuuluu vielä loppupohdinta taiteilijoiden vaikutusmahdollisuuksista ja vaikutustaidoista ja vaikutusvastuusta: Voisivatko tunteen työläiset saada enemmän koulutusta muuhunkin kuin teknisiin ja teoreettisiin seikkoihin niitä sinänsä lainkaan väheksymättä.  Ja myös, millä tavalla taiteilijoiden tulisi suhtautua sananvapauteen ja rooliinsa yhteiskunnassa? Riittääkö muusikolle oman alan tekninen hallinta ja itseilmaisu vai pitäisikö muusikon olla yhteiskunnallisen kasvattajan roolissa tai ainakin kyseenalaistajan roolissa ja vaihtoehtojen tarjoajana? Kuka on tarpeeksi pätevä päättämään siitä, millainen musiikki on kenellekin hyväksi?

 

LÄHTEET:

Bach, Johann Sebastian: Sarja soolosellolle n:o 4 BWV 1010, Anna Magdalena Bachin käsikirjoituksen faximile, Edition Reinhardt, München/Basel

Bach, Johann Sebastian: Sarja soolosellolle n:o 5 BWV 1011, Preludi, Anna Magdalena Bachin käsikirjoituksen faximile, Edition Reinhardt, München/Basel

Eppstein, Hans: Johann Sebastian Bach, OTAVAN ISO MUSIIKKITIETOSANAKIRJA,  OSA 1, Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1978

Eppstein, Hans: Affektioppi, OTAVAN ISO MUSIIKKITIETOSANAKIRJA,  OSA 1, Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1978

Grunwald, Dolf: Anna persoonallisuutesi puhua. Esiintymisen ja esittämisen psykologiaa, Yliopistopaino, Helsinki 1997

Huuhtanen, Päivi: Mitä on taidekasvatus? Taidekasvatuksen eettis-käsitteelliset perusteet, Jyväskylän Yliopisto, Taidekasvatuksen laitos 1984

Levanto, Marjatta, toim.: Helene Schjerfbeckin ajatuksia taiteesta ja elämästä. Taiteilija on tunteen työläinen, WSOY, Juva 1993

Metro-lehti 5.11.2002 sivu 7

Wessman, Harri: Antiikin puhetaidon teoriasta musiikin retoriikkaan Musiikin lisensiaatintutkimus, Sibelius-Akatemia 1999

Wessman, Harri: Intonaatioteoria, OTAVAN ISO MUSIIKKITIETOSANAKIRJA,  OSA 3, Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1978

Zoltai, Dénes: Eetosoppi, OTAVAN ISO MUSIIKKITIETOSANAKIRJA,  OSA 2, Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu 1977